lauantai 16. marraskuuta 2013

Ravintolan alustan tekeminen

Viimeisenä lattian alustan kimppuun käytiin ravintolassa. Kovasti pohdittiin, että riittäisikö vain pinnan uusiminen. Muovimatto on asennettu 90-luvun alussa ja pohja tuntui kovasti tukevalta. Kuitenkin alustaa pitää avata, jotta viemäri voidaan liittää keittiön putkiin ja vessaan.

Kylmästi vain avattiin lastulevyä lähtien nurkasta keskilattiaa kohti. Alta paljastui vanha lautalattia, johon oli tehty muutama tarkistusaukko. Alustaa oli tuettu, joten lattianiskat oli tukevasti.

Pohjalle oli pudonnut vanhat eristeenä olevat hauteet ja alusta oli aivan tukossa. Tuuletusta ei ollut juuri ollenkaan. Kivijalan tuuletusaukotkin oli laitettu tukkoon. Näinollen oli selvää, että lattia on avattava kokonaan samaan malliin kuin muutkin lattiat. Keittiön alusta oli kunnossa, mutta sekin päätettiin tyhjätä ja tehdä yhtenäinen niskoitus koko alalle.


 Imuri laitettiin käyntiin.
 Pölyistä hommaa, mutta sujuihan se hyvin.

Niskat oli osittain hyvässä kunnossa, mutta niissä näkyi myös selviä sienitaudn oireita. Kun pohjaa saatiin lisää auki, jouduttin toteamaan tämä alusta oli pahin kaikista ja välttämättömin korjata. Muutaman vuoden kuluttua sienitaudit olisivat ehkä lähteneet jylläämään ja lopputulosta voi vain arvailla.
Imuri laitettiin taas pyörimään. Tälläkin kertaa tarvittiin etukuormaajatarktori pitämään imuria ylhäällä ja toisella traktorilla tuotiin kärryt alle. Tämä on näillä näkymin viimeinen imurointi, joten laitteen voisi nyt myydä pois.                                                           




Keittiön alustan vanhat lattianiskat
Kun pehut oli pois, seuraava vaihe on alusta tyhjäyn muusta eloperäisestä aineesa. Lisäksi pohjaa syvennettiina viemällä maa-ainestakin pois, jotta alusta tuulettuu kunnolla.


 Alustan tyhjäyksen jälkeen lähdettiin rakentamaan uutta. Pilarit uusien  niskojen alle on työn alla.







Seinästä paljastui lahonnutta hirttä. Tässä ulkoseinää, joka on osittain ehjää.








Tässä vain sisäpuolelle tulee lankkua lahonneen puun tilalle.









Väliseinien kohdalta uusittiin hirttä kokonaan.









Uudet niskat on paikallaan ja pohjalle on kärrätty kerros singeliä. Singelissä ei ole hienojakoista kiviainesta ollenkaan, joten se estää, että maasta kapilaarisesti nouseva kosteus ei tule alapohjaan.
Lattiassa on puhallusvillat 30 cm, jonka pitäisi hyvin riittää. Uudet laudat on odottamassa ruokasalin puolella. Keittiön puolelle tulee laatta, jonka alle laitetaan kipsilevyä 30 mm.








lauantai 5. lokakuuta 2013

Näyttämön alustan tyhjäys

Sitten vuoroon tulee näyttämö kunnostus. Näyttämöllä on lankkulattia aivan kuten muuallakin. Alla on eristeenä kauranhauteita hiekkaa ja olkia.

Sitten vaan imuri käyntin ja kärryt alle.

Homma sujui aivan rivakasti. Välillä pitkät oljet tai hiekan seassa olevat kivet tahtoivat tukkia imurin putkia. Välillä jopa sykloonikin meni tukkoon. Jouduttiin myösoikomaan lietson siipiä. Vähän oli näistä vastusta, mutta niin vain saatiin työ sujumaan.









Vaikka imuri vei huomattavan osan pölystä ulos, jäi sitä kuitenkin leijailemaan sisällekin. Hengityssuojaimet olivat kovasti tarpeeseen.

Urakka oli aika kova. Pois vietiin kolme traktorikuormaa pehuja. Työ kesti lauantai-illalla puoli yhdeksään saakka.




 Vihdoin saatiin pehut pois. Tästä huomaa, että tämäkin on aivan välttämätön operaatio. Pehujen alla olevat laudat olivat aikalailla lahonneet. Ei olisi kestänyt kovin pitkään, kun kaikki eristeet olisivat olleet maata vasten.










keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Katon jiirin korjaaminan

Katto on ollut yksi ongelmallisimmista paikoista. Ilmeisesti rakennuksen alkuaikoina jiiri on ollut aivan jyrkkä pohjaan saakka. Kun päreet ovat lahonneet, vesi on alkanut vuotaa sisään saliin lahottaen mm. salin ja eteisen välisen seinän. Myöhemmin on tehty jiirin pohjaan viiste, josta vesi on paremmin tullut alas. Mutta sekin on varmaan vuotanut, kun pärekatto on lahonnut. Sitten on 1970-luvulla laitettu peltikatto suojannut rakennusta viimeiset vuosikymmenet kohtuullisen hyvin. Kuitenkin ongelmana on ollut keväisin altapäin syntyneet sulamisvedet, jotka löysivät reitin sisälle, jostakin saumasta.

Tässä puretaan peltiä ja pärekattoa alta. Jiirinpohjan pelti on vielä paikallaan.





Kaikki päreet poistettu jiirin osalta. Katon ongelmallinen rakenne näkyy hyvin.







Kattoon tehtiin jiirin pohja uusiksi niin, että vesi pääsee tulemaan alas mhdollisimman hyvin. Yksi taite ja ongelmapaikka jiirin pojalta jäi pois. Alusta laudoitetaan alushupaa varten umpeen.





 
Pressujen kanssa joutuu työskentelemään, kun alusta on auki.


 Hyvältä näyttää aluskate.

Huopakin on jo vähää vaille valmis.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kattokannattajien oikaisu ja tuenta


Salin päällä oleva ansas oli pahoin kallistunut. Se oli myös vääntänyt katto- ja seinärakenteita.

Kierretangoilla ja harjateräksellä vedettiin kannattaja suoraan. Sitten laitettiin tuenta niin, että varmasti pysyy kaikki paikallaan.























torstai 29. elokuuta 2013

Ikkunoiden kunnostusta

Ikkunat on varsinkin etelän puolen seinustalla aika huonossa kunnossa. Karmikin on osittain lahonnut.

'






Lahonnut osa karmista poistetiin ja tilalle sovitettiin uudesta puusta paikka. Lopuksi maalia päälle ja ikkunapelti. Aivan hyvältä näyttää.



 


Seuraavaksi on laitettava smyygit.
















Vanhat foorilaudat kunnostettiin ja maalattiin sisällä.








Sitten vaan nostettiin foorilaudat seinälle ja maalattiin naulan päät ja paikat, jotka vielä maalia kaipaa.







keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kaapelivika

Tuli hieman ongelmiakin, kun kesken hommien sähkönsyöttö seuralle katkesi. 

 
Jo vuosia sitte asennettu syöttökaapeli meni vialle. Se oli asennettu aivan pintaan kallion päälle.




lauantai 27. heinäkuuta 2013

Nuorisoseurantalon maalaus



Punamultamaalin keittäminen tapahtui perjantaina. Kuvassa maalin keittämisen hoitanut Matti Finni. Keittämiseen kului aikaa noin kuusi tuntia. Keittäminen oli rankka homma helteessä, kun sitä piti sekoittaa ja lisätä tavittavat ainesosat. Maali keitettiin vehnäjauhoon. Siitä tuli hyvin siveltävä ja paksu, peittävä maali.











Maalauskökkä oli lauantaina 27.7. klo 9 alkaen. Maalareita tuli lähemmäs kolmekymmentä. Heti yhdeksältä alkoi maalin sutiminen seinään. Hyvin pian oli alin kerros kierretty koko talon ympäri. Maalaus pyrittiin tekemään ensin maantien puoleiselta seinältä, joka oli aamulla vielä varjoisalla sivulla. Kun päiväksi oli säätiedoituksessa luvattu hellettä, vaarana oli maalin liian nopea kuivuminen.

 Pian sitten piti saada telineitä, jolta pääsi maalaamaa ylempääkin. Traktorin etukuormaajaan tehty kehikko oli kätevä, koska seinälle pääsi kätevästi.
 Monenlaisia telineitä oli pystyssä. Käytössä oli myös kaksi henkilönostinta, joilla oli kätevä liikkua seinällä.
Tällä henkilönostimella pääsikin sitten jo harjalle saakka. Yläkolmion laudoitusta ei uusittu ja siiitä syystä se oli aika hidas maalata.








Punamultamaali on maalattu seurantaloon ja samalla myös piharakennukseen. Rakennus alkaa näyttää komealta ja ryhdikkäältä.







Maalia kului noin 150 litraa. Kökkä meni paremmin kuin kukaan taisi osata kuvitella.
Kiitos kaikille maalauskökkään osallistuneille, kökässä oli loistava fiilis ja tuli kyllä tosi hyvä mieli homman valmistuttua.

Tämän jälkeen työt jatkuu nurkkalautojen laittamisella alkuviikosta.






keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Seinän laudoitusta

 Seinän laudoitusta on tehty jo useana päivänä. Ensin täytyy tehdä kunnon telineet, jotta työskentely sujuu hyvin ja turvallisesti.

Ennen kuin laudoittaminen saadaan matkaa, täytyy laittaa aluslaudoitus, jolla oikaistaan rakennuksen seinä suoraksi. Välillä siinä on haasteita kovastikin. Seinän oikaisussa täydellisyyteen ei varmaan pääse, koska mutkia on moneen  suuntaan. On myös turha kasvattaa seinän paksuutta kovin paljon.

Etusivu alkaa olla valmis. Samalla korjattiin hieman yläkerran ikkunaa ja laitettiin uuden ja vanhan laudoituksen väliin lista, koska pinnat on eri tasolla. Lista antaa myös näyttävyyttä seinälle.