lauantai 27. heinäkuuta 2013

Nuorisoseurantalon maalaus



Punamultamaalin keittäminen tapahtui perjantaina. Kuvassa maalin keittämisen hoitanut Matti Finni. Keittämiseen kului aikaa noin kuusi tuntia. Keittäminen oli rankka homma helteessä, kun sitä piti sekoittaa ja lisätä tavittavat ainesosat. Maali keitettiin vehnäjauhoon. Siitä tuli hyvin siveltävä ja paksu, peittävä maali.











Maalauskökkä oli lauantaina 27.7. klo 9 alkaen. Maalareita tuli lähemmäs kolmekymmentä. Heti yhdeksältä alkoi maalin sutiminen seinään. Hyvin pian oli alin kerros kierretty koko talon ympäri. Maalaus pyrittiin tekemään ensin maantien puoleiselta seinältä, joka oli aamulla vielä varjoisalla sivulla. Kun päiväksi oli säätiedoituksessa luvattu hellettä, vaarana oli maalin liian nopea kuivuminen.

 Pian sitten piti saada telineitä, jolta pääsi maalaamaa ylempääkin. Traktorin etukuormaajaan tehty kehikko oli kätevä, koska seinälle pääsi kätevästi.
 Monenlaisia telineitä oli pystyssä. Käytössä oli myös kaksi henkilönostinta, joilla oli kätevä liikkua seinällä.
Tällä henkilönostimella pääsikin sitten jo harjalle saakka. Yläkolmion laudoitusta ei uusittu ja siiitä syystä se oli aika hidas maalata.








Punamultamaali on maalattu seurantaloon ja samalla myös piharakennukseen. Rakennus alkaa näyttää komealta ja ryhdikkäältä.







Maalia kului noin 150 litraa. Kökkä meni paremmin kuin kukaan taisi osata kuvitella.
Kiitos kaikille maalauskökkään osallistuneille, kökässä oli loistava fiilis ja tuli kyllä tosi hyvä mieli homman valmistuttua.

Tämän jälkeen työt jatkuu nurkkalautojen laittamisella alkuviikosta.