tiistai 26. elokuuta 2014
Vanhat valokuvat, tuoreet tarinat 2.9.2014
Ylistaron Kainaston nuorisoseuralla muistelu "Vanhat valokuvat, tuoreet
tarinat" jatkuu tiistaina 2.9.2014 klo 13-15. Katsotaan ensin
valkokankaalta Pekka Varismäen kuvaama elokuva "Vapaussota
ylistarolaisten kertomana". Sen jälkeen suunnitellaan syksyn
kokoontumisia. Ryhmään toivotaan lisää uusia jäseniä.
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Kurssitarjontaa
Kaksi kansalaisopiston kurssia on alkamassa seuralla tammikuulla. Katso tarkemmin kohdasta Tulevaa.
Lisäksi suunnitelmissa on myös jumppa, jota on kovasti toivottu seuralle. Katsotaan, mitä tässä aika tuo tullessaan.
Lisäksi suunnitelmissa on myös jumppa, jota on kovasti toivottu seuralle. Katsotaan, mitä tässä aika tuo tullessaan.
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Kesäkahvio nuorisoseuralla
Keskiviikkona oli taidenäyttelyn avajaiset. Samalla avattiin myös nuorisoseuran kesäkahvio. Kahviossa on tarjolla kahvia, karkkia, pientä suolapalaa ja tietenkin pehmistä.
Maanantaina 14.7. ja keskiviikkona 16.7. klo 19 on kesäteatteriesitys Vieraalla maalla.
Kahvio ja taidenäyttely on avoinna tuntia ennen esitystä ja myös esityksen jälkeen.
Maanantaina 14.7. ja keskiviikkona 16.7. klo 19 on kesäteatteriesitys Vieraalla maalla.
Kahvio ja taidenäyttely on avoinna tuntia ennen esitystä ja myös esityksen jälkeen.
torstai 19. kesäkuuta 2014
Rakennustyön lopputarkastus
Käyttöönottotarkastus oli 26.5 ja lopputarkastus pidettiin 19.6.
Nyt toivotaan talolle runsasta käyttöä. Heinäkuun osalta on hyvä tilanne. Seuralla on joka viikko monta eri tapahtumaa. Uusimpana tapahtumana saatiin Kulttuurihurautus lapsille heinäkuun lopulle. Katso kohdasta Tulevaa.

torstai 29. toukokuuta 2014
Peruskorjatun talon avajaiset 29.5.2014
Avajaisjuhlaan osallistui mahtava määrä vieraita. Paikalla oli ainakin 150 henkeä.Lippu liehui avajaisissa hienosti.
Nuorisoseuran puheenjohtaja Asko Istolahti kertoi korjaustarpeesta ja työn vaiheista.
Kainaston ryhmäperhepäiväkodin lapset esiityivät ensimmäisenä.
Viulua soittivat Heidi Ketola (os. Väisänen) ja Markku Anttila. Heitä säesti Tarmo Väisänen harmoonilla.
Salli Latvala keroi omista muistoistaan Kainaston nuorisoseuralla. Nuorisoseura on antanut paljon elämää varten. Lopuksi Salli lausui runon.
Kunnallisneuvos Markku Haapala toi tervehdyksen nuorisoseuralle. Hän kertoi, että nuorisoseurantalon vanhimmassa osassa on ollut kiertokoulu ennenkuin kansakoulurakennus valmistui.
Jorma Aro tervehdyksessään muisteli niitä aikoja, kun alettiin puuhaamaan avustuksia seurantalojen kunnostukseen 1970-luvulla. Nyt on monet seurantalot kunnostettu ja painopiste pitäisi nyt siirtää toiminnan tukemiseen.
Seinäjoen kaupungin tervehdyksen toi asukaslautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Piia Kattelus. Kaupunki ei saa unohtaa maaseutua ja kyliä.
Lopuksi esiintyi taikuri Markku Anttila, joka nauratti ja hämmästytti tempuillaan niin lapsia kuin aikuisiakin.
Taikurin avustajana on tällä kertaa Ahti Aarnio
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Nuorisoseuran avajaisjuhlaan kutsu
Kutsumme kaikki tämän blogin lukijat kunnostetun Kainaston nuorisoseurantalon avajaisjuhlaan helatorstaina 29. toukokuuta 2014.
Talo on kunnostettu perusteellisesti ja nyt on aika ottaa se taas käyttöön.
Avajaisjuhlaan toivotetaan tervetulleeksi koko perhe.
Avajaisten ohjelma
klo 13 - 14 Kahvitarjoilu ja taloon tutustuminen, poniratsastusta
klo 14.00 Tervetuloa

Päiväkodin lapset esiintyvät
Katsaus peruskorjauksen vaiheisiin,
puheenjohtaja Asko Istolahti
Musiikkiesitys Heidi Ketola (os. Väisänen) ja
Markku Anttila
Runo Salli Latvala
Tervehdykset
Kunnallisneuvos Markku Haapala
Ukkohermanni Jorma Aro
Vapaa sana
Taikuri Markku Anttila esiintyy
lauantai 24. toukokuuta 2014
Pihan viimeistelyä
Tapani Hanhikoski viimeisteli pihaa. Mursketta tuotiin vielä lopuksi viisi isoa kuormaa, joka levitettiin kaivinkoneella.
Lopuksi peitettiin sadevesiputket ja samalla myös sähkökaapeli, josta olisi tarkoitus laittaa pihavalaistusta.
Lopuksi peitettiin sadevesiputket ja samalla myös sähkökaapeli, josta olisi tarkoitus laittaa pihavalaistusta.
lauantai 3. toukokuuta 2014
Valmistautumista avajaisiin
Kunnostetun seurantalon avajaiset pidetään helatorstaina 29.5.2014. Siihen mennessä on vielä monta työtä tehtävä.
Ikkunoiden pesua tehdään jo ties monettako kertaa. Ikkunat vain likaantuu pölystä.
Seuran tuolit ovat menneet osittain huonoon kuntoo. Niihin vedetää hyvä lakka pintaan. Sitä ennen hionta ja joitakin pitää vähän liimatakin.

tiistai 22. huhtikuuta 2014
Lattian pintatyöt
Sauli Manni hioo salin lattian. Vanha lakka piti poistaa ensin karkeammalla hiomapaperilla. Sen jälkeen vaihdettiin hienompaan paperiin vielä ainakin pariin kertaan. Hiomiseen meni kaksi kokonaista työpäivää. Pölypussi oli hyvä eikä ympäristöön tullut kovin paljon pölyä. Pölysuoja oli kuitenkin tarpeen.Hiontajätettä kertyi kuusi säkillistä.
Lattiaan vedettiin Osmocolor öljyvaha. Ensimmäinen kerta vedettiin harmaalla värillä, johon laitettiin puolet kirkasta öljyvahaa. Sen jälkeen kirkas öljyvaha vielä kahteen kertaan. lopuksi pinta alkaa hienosti kiiltää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)